• Kotka
  • Lappeenranta
  • Mikkeli
  • Savonlinna

Historia

Yli 70 vuotta autokauppaa

Värikäs historia
Sukuyhtiöllä on pitkä, monivaiheinen ja värikäs 70 –vuotinen historia, jonka aikana yhtiö merkkivalikoima on ollut monipuolinen, lähtien Fargoista, Chryslereistä ja Plymoutheistä. 2004 ostin sukuyhtiön autokaupan liiketoiminnot. Myös näiden 12 vuoden aikana tapahtumia on riittänyt. Edustukset ovat vaihtuneet ja yhtiön toimintaa on kehitetty, välillä onnistuneesti, välillä vähän epäonnistuneestikin. Monien välivaiheiden jälkeen olemme nyt Ford, Opel ja Subaru – edustusten ansioista tilanteessa, jossa on hyvä katsoa tulevaisuuteen. Ja se näyttää valoisalta. Tähän tilanteeseen pääseminen on edellyttänyt paljon työtä, rakentamista, investointeja ja koko henkilöstön panosta sekä onnistumisia. Haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja maahantuojia luottamuksesta sekä hyvästä yhteistyöstä. Erityiskiitos kuuluu myös koko yhtiöin henkilökunnalla vuosien varrella tehdystä hyvästä työstä.

Petri Honkanen, toimitusjohtaja

Pitkät perinteet
Yli 70-vuotiaalla Vauhti-Vaunulla on pitkät perinteet autoalan liiketoiminnassa. Olen saanut lähes 35 vuotta työskennellä useissa tehtävissä Vauhti-Vaunussa yrityksen omistajien, ammattitaitoisten työntekijöiden ja eri maahan-tuojien kanssa. Tänä aikana sekä autoala että yritys ovat kehittyneet voimakkaasti. Vauhti-Vaunu on laajentunut alkuperäisestä toimipaikastaan Mikkelistä Kotkan, Lappeenrannan ja Savonlinnan talousalueille. Tuotteet ja palvelut ovat myös kehittyneet, henkilökuntaa koulutetaan säännölliseti, toimitilojen viihtyisyyteen ja toimiminnallisuuteen on investoitu. Myös palvelumme laatua mitataan jatkuvasti. Näissä mittauksissa olemme menestyneet hyvin. Fordia, Opelia ja Subarua edustavallaVauhti-Vaunulla on merkittävä markkinaosuus ja tutkitusti tyytyväinen asiakaskunta. On ollut hienoa ja mielenkiintoista olla mukana Vahti-Vaunun toiminnassa ja autoalan kehityksen kärjessä yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Antero Liukkonen, varatoimitusjohtaja

vauhti-vaunu_historia3

Luottomyyjät palveluksessasi tänäkin päivänä

”Asiakastyytyväisyys on yksi Vauhti-Vaunun perusarvoista. Seuraamme jatkuvasti sen kehitystä sekä parannettavia osa-alueita ja tämän ansiosta olemme tulosten valossa suoriutuneet tehtävässämme kiitettävästi.”

Aleksi Musakka, autotalonjohtaja Mikkeli ja Savonlinna

”Meillä Vauhti-Vaunussa on tavoitteena olla markkinaosuuksissa aina valtakunnan keskiarvon yläpuolella. Automyynnin volyymi onkin ollut tavoitteen mukainen ja hyvässä kehityksessä kaikissa toimipisteissämme. Myymme alueellemme yli 20 % uusista autoista ja käytettyjä vuosittain lähes 2000.  Kiitos tästä onnistumisesta kuuluu teille arvoisat asiakkaat.”

Jani Kivistö, autotalonjohtaja Kotka ja Lappeenranta

”Vauhti-Vaunun huollossa sinua palvelevat merkkikoulutetut ja kokeneet ammattilaiset. Huolto-, vaurio-, rengas- ja lasikorjaukset ovat ydinosaamistamme. Huolehdimme autosi ylläpidosta, kaikissa siihen liittyvissä kysymyksissä. Maksamiseen voit tarvittaessa käyttää joustavaa Huoltoluottoamme. Asiakastyytyväisyys on tärkeä tavoitteemme, niinpä SINÄ olet tärkein.”

Matti Lantta, jälkimarkkinointijohtaja

 

 

Paikallinen Autoasi-korjaamo

Goodyear-rengasmyynti

Vauhti-Vaunu Huoltoluotto

Joustavampi tapa maksaa ostoksesi.

Voit maksaa autosi huollon, renkaat ja varaosat kätevästi osissa ja valita itse kuukausierän suuruuden. Luoton voit hakea helposti kotona etukäteen alla olevalla hakemuksella tai tehdä hakemuksen paikan päällä toimipisteissämme. Luotonantaja on Resurs Bank AB (publ).

Lue lisää ja hae luotto Kaupunkisi sivulta:

Kotka
Lappeenranta
Mikkeli
Savonlinna

Rengashotelli

Vauhti-Vaunun Rengashotellissa säilytät renkaasi kätevästi edulliseen 65 €:n kausihintaan. Palvelu sisältää renkaiden vaihdon, pesun, kuntotarkastuksen sekä säilytyksen.

Tule käymään paikan päällä tai ota yhteyttä myyntiin

Kotka

Jumalniementie 2
48600 Kotka
Puh. 020 141 5480
Fax 020 141 5499
jani.kivisto@vauhti-vaunu.fi

Myynti, huolto ja varaosat

Lappeenranta

Ajurinkatu 8
53500 Lappeenranta
Puh. 020 141 5656
Fax 020 141 5655
jani.kivisto@vauhti-vaunu.fi

Myynti, huolto ja varaosat

Mikkeli

Otavankatu 21
50130 Mikkeli
Puh. 020 141 5770
Fax 020 141 5777
aleksi.musakka@vauhti-vaunu.fi

Myynti, huolto ja varaosat

Savonlinna

Mertajärventie 8
57220 Savonlinna
Puh. 020 1415450
Fax 020 1415469
aleksi.musakka@vauhti-vaunu.fi

Myynti, huolto ja varaosat

70v